Jes! Sainpas viimein viidennen osan julkaistua. Kauan siinä kestikin... :D Oli kyllä suoraan sanottuna työläs :P En siltikään oo tyytyväinen tähän osaan, mutta saa kelvata. En nyt ala taas kertomaan romaania siitä miks kesti näin kauan, vaan päästän teidät suoraan lukemaan. :)
Phoebe makasi jo kolmatta päivää tajuttomana sairaalassa.
Ilta päivällä hänelle tuli kuitenkin vieras. Harley oli tullut jälleen kerran katsomaan vaimoaan. Hän tietenkin syytti kaikesta itseään. Hänen piti tehdä kaikkensa jotta kyyneleet eivät ottaisi hänestä valtaa.
Viimein Phoebe avasi silmänsä. Aluksi hän näki
hämärästi jonkun seisovan sängyn lähellä.
Lääkäri tuli Harleyn luo.
"Selviääkö hän?" Harley kysyi hiljaa.
"En tietenkään voi koskaan sanoa täyttä varmuutta, mutta ennusteet ovat hyvät", lääkäri vastasi.
Harley huokaisi ja painoi sormensa ohimolleen. Pian sängystä kuului äänekäs hengenveto, ja karhea heikko ääni.
"Harley?"
Harley juoksi kiireesti Phoeben viereen ja otti tuolin.
"Phoebe! Oletko kunnossa?" hän kysyi kiihkeästi.
"Olo on ihan hyvä, mutta onko Ruusu kunnossa? Ja vauva?" Phoebe kysyi huolestuneena.
"Noniin. Hyvä että heräsit. Oletkin ollut tajuttomana jo kolme päivää." Lääkäri tuli Phoeben viereen. "Vauvalla ei ole mitään hätää. Hän oli kohdussa turvassa koko tulipalon ajan." Lääkäri vastasi Harleyn puolesta.
"Vein Ruusun eläin lääkäriin, ja siellä se todettiin täysin terveeksi. Ruusu oli piileksinyt makuu huoneen sängyn alla, koko tulipalon ajan." Harley jatkoi.
Phoebe huokaisi helpotuksesta, mutta ei suonut yhtäkään katsetta lääkäriin. Hän katseli vain Harleyta.
Phoebe yritti nousta vähän pystymmäs, jotta ei näyttäisi niin petipotilaalta.
"Älä nouse! Vastahan sinä heräsit. Sinun pitää levätä vielä", Harley toppuutteli ja auttoi Phoeben takaisin makuulleen.
Sillä välin lääkäri katsoi otsa kurtussa monitoria. Miten se oli mahdollista? Monitorin mukaan Phoebe.... Ei, ei, ei... Ei se voinut olla mahdollista. Ei mitenkään... Lääkäri mietti.
"Tarvitsetko jotain?" Harley kysyi Phoebelta lääkärin yhä kummastellessa monitoria.
"En. Voin vallan mainiosti", Phoebe sanoi mahdollisimman pirteästi.
Viimein lääkäri kääntyi Harleyn puoleen.
"Vierailuaika on nyt ohi. Phoeben pitää muutenkin saada lääkkeensä."
"Nyt jo... mutta vastahan minä tulin" Harley vastusteli.
"Milloin minä pääsen pois täältä?" Phoebe pisti väliin.
"Luulen että pääset pois jo huomenna. Seuraamme vointiasi vielä tämän illan, ja huomisaamun. Vaikutat olevan ihan kunnossa. Oikeastaan, ehkä vähän liiankin hyvässä kunnossa...." Lääkäri ilmoitti, ja hänen äänensä hiipui loppua kohden.
Niinpä Harley lähti kotiin suukotettuaan ensin Phoebea hyvästiksi.
Kuten lääkäri oli sanonut, Phoebe pääsi koitiin jo seuraavana päivänä. Hänet oli todettu täysin terveeksi, mistä Phoebe oli vain iloinen. Seuraavat päivät hän lepäilikin paljon, ja jopa nukkui silloin tällöin. Tosin saattoihan se johtua raskaudestakin.
Hän ei silti unohtanut Ruusua. Hän oli suunnattoman iloinen, että Ruusu oli selvinnyt, ja osasikin nyt arvostaa enemmän kissan olemassaoloa.
Harleykin oli nykyään enemmän Ruusun kanssa.
Phoeben vanhemmat olivat tietysti olleet kauhean huolissaan Phoebesta. Phoebe tajusi, että he eivät edes tienneet vielä hänen olevan raskaana. Niinpä hän kertoi nekin uutiset ja vanhemmat olivat kauhean onnellisia, vaikka Phoebe olikin vielä niin nuori.
Kun Phoebe lopetti puhelun, hän tunsi taas pienen potkun vatsassaan. Phoebe suorastaan sädehti.
Raskauden aikana, he eivät monesti meinanneet päästää irti toisistaan. Molemmat odottivat jo kovasti vauvan syntymää.
Harley yritti taas saada töitä, mutta huonolla menestyksellä. Tällä kertaa kohteena oli ollut tiedekeskus.
Aika-ajoin Phoebe tunsi koviakin supistuksia. Vauvan syntymään ei olisi enää pitkä aika, ja olihan mahakin kasvanut jo ihan kiitettävästi.
Hän luki myös paljon. Etenkin raskauskirjoja, sillä hän halusi valmistautua vauvan tuloon kaikin mahdollisin keinoin.
Lisäksi hän soitteli paljon kitaraa, nyt kun siihenkin oli viimein aikaa.
Eräänä iltana Phoebe oli aikaisin syömässä. Häntä väsytti ja vatsaan sattui.
Pestyään astiat, hän tunsi todella voimakkaan potkun. Se jopa sattui. Ei menisi enää kauan, kun vauva syntyisi. Äkkiä hän huomasi silmäkulmastaan valon.
Phoebe tajusi sen tulevan ikkunasta ja ryntäsi ikkunan ääreen. Siinä samassa valo kuitenkin katosi. Hän jäi hetkeksi vain tuijottamaan ikkunasta ulos, kunnes päätti mennä nukkumaan. Ei siellä mitään ollut.
Hän joutui ottamaan yöllä kaksi kertaa särkylääkettä, kun hän heräsi kovaan maha- ja selkäkipuun. Hän oli kuitenkin niin väsynyt, että nukahti melkein heti.
Keskellä yötä hän tunsi niin voimakkaan kivun vatsassaan, että hän ei ollut koskaan ennen tuntenut niin valtavaa kipua. Phoebe kiljaisi ja pomppasi ylös vatsaansa pidellen.
"Auuh! Vauva syntyy!", Phoebe kiljaisi ja irvisti. Harley nousi kiireesti ylös.
"Phoebe? Mikä hätänä? Syntyykö vauva nyt?" Harley kyseli peloissaan. Phoeben kiljaisi kun uusi supistus teki tuloaan.
"Johan minä sanoin! Vauva syntyy!! Äkkiä sairaalaan!" Phoebe kirkui ja yritti saada happea kivun keskellä.
Harley tilasi kiireesti taksin ja puki vaatteet päälle. Sitten hän auttoi Phoebea vaihtamaan vaatteet ja he pääsivät lähtemään. Kipu kuitenkin laantui hetkeksi joten Phoebe saattoi kävellä omin avuin.
"Tarvitsetko apua?" Harley kysyi huolissaan.
"En. Ei minuun enää niin paljoa satu" Phoebe sanoi, vaikka kipu oli vieläkin niin kova, että hän saattoi juuri ja juuri kävellä itse.
"Eikä! Sade vain yltyy. Mehän kastumme", Harley voivotteli, mutta Phoebe ei ehtinyt moisia edes ajattelemaan. Kipu teki taas tuloaan, ja Phoebella oli mennä jalat alta.
Viimein taksi tuli, ja he pääsivät sairaalaan.
***
Phoebe laski pienen vaaleanpunaisen nyytin kehtoon. Hän oli päässyt sairaalasta jo seuraavana iltana. Synnytys oli kestänyt tuskalliset kahdeksan tuntia. Lopulta se oli palkittu, kun Phoebe oli saanut käsivarsilleen pienen tyttövauvan. Vauvalle oli annettu nimeksi Zoe. Phoeben epäonneksi vauva oli perinyt hänen vihreän ihonsa. Hän vain toivoi että Zoeta ei kiusattaisi koulussa niin kuin häntä oli kiusattu.
Pian synnytyksen jälkeen Phoebe vaihtoi tyyliään hieman aikuismaisemmaksi. Vaikka hän olikin jo äiti, hän oli silti vielä nuori.
Lisäksi hän uusi hiustyylinsä, ja laittoi tavallista enemmän meikkiä.
Synnytyksen jälkeen Phoebe lepäsi taas paljon, mutta hän tunsi olonsa paljon kevyemmäksi, kun ei ollut enää sitä valtavaa vauvamahaa.
Sillä välin Harley yritti huolehtia Zoesta. Hän oli onnensa kukkuloilla paijatessaan pientä nyyttiä.
Phoebe yritti kuitenkin antaa Ruusullekin mahdollisimman paljon aikaa, vaikka tämä jäisikin nyt väistämättä vähemmälle huomiolle vauvan synnyttyä.
Lisäksi Phoebekin nautti paljon vauvan suloisesta naurusta. Voi miten hän rakastikaan tuota pientä ihmettä.
Aikaa vauvanhoidolta jäi vähän, mutta aina kun sitä vain oli, Phoebe rentoutui ja ahmi kirjoja.
Usein hän otti Zoen syliinsä katsellessaan televisiota, niin että tämäkin sai samalla huomiota.
Phoebe oli ostanut pienen liinan Zoelle, ja hän laskikin tämän usein lattialle lelujensa kanssa. Hän toivoi että Zoe oppisi kierähtämään maassa.
Eräänä iltana kun Phoebe oli laittamassa ruokaa, Harely juoksi riemuissaan työhuoneesta. "Et ikinä arvaa mitä juuri tapahtui!" Harley kertoi täpinöissään.
"No mitä?" Phoebe kysyi ja kierähti ympäri.
"Sain ravintolasta töitä! Tarkistin juuri sähköpostini, ja sinne oli tullut uusi viesti. He kertoivat, että siellä oli ollut jotain häslinkiä, minkä takia paikkani ravintolassa varmistui vasta nyt!"
"Ihanaa! Nyt me saamme hääkulutkin paremmin maksettua", Phoebe sanoi helpottuneena. Hänellä oli ollut viimeaikoina hirveä stressi hääjärjestelyistä. Hän oli monet kerrat laskenut että heidän rahansa ei vain kerta kaikkiaan riittäisi. Nyt siitäkään ei tarvitsisi enää murehtia.
"Milloin sinulla sitten alkaa työt?" Phoebe uteli.
"Heti maanantaina"
Seuraavina päivinä he yrittivät viettää myös aikaa kolmestaan mm. katsomalla televisiota. Nyt kun Harleykin oli aloittanut työt, heille jäi yhä vähemmän yhteistä aikaa.
Phoeben pestäessä pyykkiä, hän tuumi ärsyyntyneenä että pesukone olisi kyllä seuraava ostos häiden jälkeen. Hän oli korviaan myöten täynnä käsinpesuja.
Kun häät alkoivat lähestyä, Phoebe alkoi kirjoitella hääkutsuja. Niitä ei tosin ollut kuin muutama. Vain Phoeben vanhemmat ja Harleyn pari kaveria oli kutsuttu.
Lisäksi hän joutui soittelemaan sinne tänne. Hän halusi häiden olevan täydelliset. Piti hommata häämekko, hääkakku, vihkikaari.... Välillä Phoebe oli menettää hermonsa.
***
Viimein koitti hääpäivä.
Zoelle oli hankittu koko päiväksi lastenhoitaja, sillä eihän häistä olisi muuten tullut yhtään mitään. Phoebe meni vielä viimehetkellä peilin eteen, ja tarkisti että kaikki oli varmasti hyvin. Häntä ei ollut koskaan ennen jännittänyt niin paljoa.
Hän käveli hermostuneena takapihalle. Häät pidettiin heidän takapihallaan, koska se tuli halvemmaksi. Vieraat istuivat jo penkeillä odottamassa ja Harley hymyili hääkaaren alla. Enää puuttui morsian.
Kun Phoebe saapui hääpaikalle, häät alkoivat. Phoeben isä tarttui Phoebea kädestä ja talutti tämän lempeästi Harleyn luo hääkaaren alle.
Kun Phoebe saapui Harleyn luo, he katsoivat toisiaan hetken hymyillen, vieraiden taputtaessa. Harley otti sormuksen esille.
"Phoebe Ashley. Rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta, ja haluan jakaa loppuelämäni vain sinun kanssasi. Lupaan olla kanssasi niin myötä, kuin vastoinkäymisissäkin." Harley sanoi samalla kun pujotti sormuksen Phoeben vasempaan nimettömään.
"Harley Greenwood. Olet ensirakkauteni, ja haluan olla kanssasi ikuisesti. Muutama vuosi takaperin, en olisi voinut kuvitellakaan löytäväni noin ihanaa miestä. Olen kuitenkin löytänyt, ja lupaan sinulle uskollisuutta ja rakkautta hamaan tulevaisuuteen asti." Phoebe sanoi kyyneleitään pidätellen.
Sydänkoristeita lenteli heidän päälleen yleisön hurratessa ja taputtaessa riemukkaasti. He ottivat toistensa kädet omiinsa ja katsoivat toisiaan hymyillen.
Lopulta he sinetöivät ikuisen rakkautensa.
Phoeben vanhemmat Minni ja Daniel katsoivat kyyneleet silmissä seremoniaa.
Lopulta nuoripari malttoi irrottautua toisistaan, ja vieraat alkoivat heitellä riisiä.
Daniel heitti myös kourallisen riisiä suupielet korvissa, ja Minnin taputtaessa liikuttuneena.
Seuraavaksi oli vuorossa kakun syönti. He olivat ostaneet läheisestä leipomosta hienon hääkakun. Vieraat katselivat sivummalta, kun Phoebe ja Harley ottivat ensimmäiset palat.
He istahtivat Minnin ja Danielin kanssa samaan pöytään.
"Olen niin ylpeä sinusta!" Minni sanoi samalla kun lusikoi kakkua suuhunsa.
"Meidän pikkutytöstä on kasvanut jo noin iso. Miten sinä nyt pärjäät kun me taas lähdemme?"
"Isä! En minä ole enää viisivuotias", Phoebe huudahti ärtyneenä.
"Harley, sinun pitää pitää Phoebesta huolta kun me lähdemme", Daniel sanoi vielä.
"Totta kai! En päästä häntä silmistäni edes vessaan", Harley sanoi huvittuneena.
Kun he olivat syöneet, Minni ja Daniel halusivat näyttää nuorelle parille lahjansa. Kun he saapuivat auton luo, Minni sanoi hymyillen:
"Tässä. Annamme teille häälahjaksi oman auton. Eikös Harleylla ole ajokortti?"
"Oman auton!", Phoebe kiljaisi riemuissaan.
"Olette ihania!" Phoebe huudahti kyyneleet silmissään ja syöksyi halaamaan äitiään.
"Sinä myös isä. Kiitos!" Phoebe sanoi rynnätessään isänsä syliin.
Harley astui hiukan vaivaantuneena Minniä kohti.
"Minäkin haluan kiittää teitä. Auto oli hieno lahja. Olen varma että teistä tulee parhaimmat isovanhemmat Zoelle, mitä vain voi olla" Harley sanoi kiitollisena.
"Kiva kuulla että pidät lahjasta, mutta minunkin pitää kiittää sinua. Sinun ansiostasi Phoebe on nyt onnellinen. Et arvaakaan miten sain kärsiä, kun hän hän silloin lapsena tuli usein koulusta kotiin kyyneleet silmissä. Tiedäthän sinä että hän oli kouluaikoinaan pahoin koulukiusattu. Nyt hänellä on kuitenkin sinun ansiostasi hyvä elämä, ja sen hän ansaitseekin. Olen niin iloinen puolestanne."
Kun muutkin vieraat olivat onnitelleet ja antaneet lahjansa, oli tanssin aika. Harley pyöräytteli Phoebea sulavasti musiikin tahdissa.
"Tämä on ollut elämäni paras päivä, mutta nyt on varmaan illan seuraavan ohjelmanumeron aika, vai mitä", Harley kuiskasi Phoeben korvaan, kun he olivat tanssineet jo hyvän tovin.
He ottivat auton, ja Harley meni rattiin. He olivat vuokranneet purjeveneen, ja aikoivat lähteä seilaamaan sillä Isla Paradison vesille.
Purjevene odottikin heitä jo rantaan kiinnitettynä.
He atuivat veneeseen ja Harley otti ohjat.
"Täällä on niin kaunista. Tämä päivä on ollut minunkin elämäni paras päivä." Phoebe huokaisi ja katseli lumoutuneena ympärilleen.
"Tähdet loistavat tänään kirkaana, kuin meidän kunniaksi" Harley jatkoi ja katsahti taivaalle.
He kulkivat tähtitaivaan alla iltahämärässä kohti tuntematonta.... tulevaisuutta.
Kun he pääsivät kotiin, oli jo myöhä. Kumpaakaan ei kuitenkaan väsyttänyt tippaakaan, ja yksi illan ohjelmanumero oli vielä hoitamatta...
***
Seuraavana päivänä Harleyn piti käydä pankissa. Hän ajatteli oikaista syysriehan läpi, koska pankki oli ihan siinä vieressä ja syysriehassa oli paremmin parkkipaikkoja.
Kun Harley käveli riehan läpi, hän näki jonkun istumassa penkillä lapsi sylissään. Nainen oli todella tutun näköinen. Harley yritti pinnistää muistiaan, mutta ei saanut päähänsä kuka tämä oli.
Yhtäkkiä nainen nousi, ja silloin Harley pysähtyi. Hän oli juuri tunnistanut naisen. Ei ihme kun tämä oli näyttänyt niin tutulta! Kyllähän Harley entisen tyttöystävänsä muisti. Nainen oli Jenni. Hän vain oli muuttanut tyylinsä täysin.
Jenni nousi ylös ja tuli Harleyn luo. Hän aloitti heti räyhäämisen:
"Vai menit sinä sen akan kanssa naimisiin!"
"Mitä? Minä..." Harley sopersi.
"ÄLÄ ESITÄ VIATONTA! Et varmastikaan tiedä kuka tämä mukula on! No, hän on tyttäresi Isabella. Sain juuri tietää olevani raskaana kun sinä petit minut. "
Harley meni shokkiin. Hetken hän vain tuijotti Jenniä järkyttyneenä. Sitten järkytys muuttui paniikiksi, ja sitten suruksi. Harleyn teki taas mieli itkeä. Hän tiesi että tyttö oli hänen, sillä hän näki itsensä tytön kasvoissa. Miksi hän aina pilasi kaiken? Nyt hänellä oli lapsia kahteen suuntaa, eikä Harley olisi missään nimessä halunnut lasta Jennin kanssa.
"Oletko nyt tyytyväinen!?" Jenni karjaisi. "Ja voit muuten olla varma, että tämä penikka ei kuule mitään hyvää isästään!!" Jenni jatkoi raivoissaan. Harley kavahti kauemmas ja puristi kätensä nyrkkiin. Hän ei osannut sanoa mitään.
Sitten Jenni käänsi selkänsä ja lähti. Harley jäi vain avuttomana katsomaan hänen loittonevaa selkää.
Juhuu! Vihdoin syntyi toinen sukupolvi. Mulla onki nyt suunnitelmat jo aika monelle sukupolvelle... Muttamutta, en oo yhtään tyytyväinen tähän osaan. Jotenki teksti on tönkköä, ja oli hankaluuksia edes keksiä tekstiä kaikkiin kuviin. Hyvä kuitenki että tää osa on nyt pois alta. En tajua miten saatoin tehä tän näin tyhmästi. Kuvasin tän osissa väärässä järjestyksessä, joten oli ihanaa yrittää laittaa niitä oikeeseen järjestykseen. Sai muutenki vähän väliä räpsiä lisää kuvia ku joku kuva puuttu... Ja sitte tein vielä niin että laitoin nuo kuvat tänne bloggeriin ennen ku olin edes muokannu niitä kaikkia O_o
Pitäis varmaa mainita että en noudata juuri ollenkaan legacyn sääntöjä. Saatan esimerkiksi tehdä niin että jos joku kohtaus epäonnistuu, esim. häät (niin ku ne epäonnistuki ekaks :D) nii teen toisen tallennuksen ja teen sillä sen kohtauksen uudestaan. Sitte jatkan taas sillä "päätallennuksella."
Pahoittelut vielä kirjoitusvirheistä. Toivottavasti niitä ei oo montaa.
Onnittelut muute niille jotka jakso lukea tän lopputekstin :D Ja muistakaahan sitten kommentoida! :)
